Himalajankorppikotka (Gyps himalayensis) kuvassa yllä. Haukkojen heimon jättiläisiä, siipien kärkiväli yli kolme metriä.

Petolinnut - ilmojen mahtavat metsästäjät

"Petolinnut ovat erikoistuneet saalistamaan nisäkkäitä, lintuja ja muita eläimiä. Ne kuuluvat lintumaailman nopeimpiin ja taitavimpiin lentäjiin ja niillä on tarkka näköaisti. Kondorit ja korppikotkat ovat menettäneet tappamisen taidon ja syövät kuolleita eläimiä."

Päiväpetolintujen lahko: haukkojen heimo

Päiväpetolintujen eli petolintujen (Accipitriformes) lahko on melko epäyhtenäinen - se koostuu suurista ja keskikokoisista, päiväaikaan aktiivisista linnuista. Lahkon lajien siivet ovat enimmäkseen pitkät ja leveät, kärjistään harittavat.

Haukat (Accipitridae) on päiväpetolintujen lahkoon kuuluva lintuheimo. Ne saalistavat ravinnokseen lintuja ja muita eläimiä, erityisesti pieniä nisäkkäitä. Vaikka heimon nimi on haukat, niin siihen kuuluu myös omissa suvuissaan kotkia, kuten himalajankorppikotka, merikotka ja maakotka.

Jalohaukat (Falconidae) eivät kuulu haukkojen heimoon, vaan ne muodostavat oman heimonsa, jalohaukkalintujen (Falconiformes) lahkossa. Jalohaukat eroavat haukoista erityisesti siinä, että jalohaukat tappavat saalinsa nokallaan, haukat jaloillaan. Jalohaukoista poiketen haukat rakentavat itse suuret risupesänsä, jotka voivat olla käytössä vuodesta toiseen.

Eräiden lajien kohdalla on ollut miettimistä siinä, että mihin heimoon ne kuuluvatkaan. Sääksi ja sihteeri on luettu toisinaan haukkojen heimoon, vaikka ne päiväpetolintujen lahkossa muodostavatkin omat Pandionidae- ja Sagittariidae-heimonsa.

Varpushaukka (Accipiter nisus). - Naaras on koirasta isompi, 35 – 41 cm pitkä ja siipien kärkiväli 67 – 80 cm. Koiras on petolinnuistamme pienin - se on vain 29 – 34 cm pitkä ja siipien kärkiväli on 59 – 64 cm. Väreiltään se on siniharmaa selkäpuolelta ja punaruskearaitainen vatsapuolelta. Koiras painaa noin 150 g, naaras 270 g. Ääni on kimakkaa kimitystä, koiraan ääni on korkeampi. Muistuttaa kanahaukan ääntä, mutta on selvästi korkeampaa ja nopeampaa.

Suomessa pesii eri arvioiden mukaan 7 000 – 10 000 paria, ja varpushaukka onkin maan yleisin päiväpetolintu. Aivan pohjoisimmasta Lapista varpushaukka puuttuu pesivänä. Varpushaukan lähestymisen huomaa usein tiaisten korkeista varoitusäänistä. - Kuva Copyright © Imran Shah - Creative Commons.

Haukkojen heimoon kuuluu 248 lajia 69 suvussa. Suomessa pesiviä haukkalajeja on 13. Nämä ovat kanahaukka (Accipiter gentilis), varpushaukka (Accipiter nisus), hiirihaukka (Buteo buteo), ruskosuohaukka (Circus aeruginosus), sinisuohaukka (Circus cyaneus), arosuohaukka (Circus macrourus), niittysuohaukka (Circus pygargus), haarahaukka (Milvus migrans) ja mehiläishaukka (Pernis apivorus).

Myös maakotka (Aquila chrysaetos), merikotka (Haliaeetus albicilla) ja piekana (Buteo lagopus) kuuluvat haukkojen heimoon. Haukoissa omia ryhmiään Pohjolassa muodostavat kotkat, suohaukat, lintuhaukat (kanahaukka ja varpushaukka), haarahaukat sekä hiirihaukat. Kotkat muistuttavatkin leveine siipineen ja lyhyehköine pyrstöineen jättiläiskokoisia hiirihaukkoja.

Sinisuohaukka (Circus cyaneus). Pituus 46 – 50 cm, siipien kärkiväli 110 – 125 cm, paino 350 – 600 grammaa. Luonteenomaisena piirteenä pieni ja pyöreä, pöllömäinen pää. Sinisuohaukan määrät Suomessa vaihtelevat huomattavasti vuosittain, 2 000 – 4 000 parin välillä, pikkunisäkäskantojen mukaan. Suomessa sinisuohaukkoja tavataan etenkin Pohjanmaalla ja Lapissa, mutta myös Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa. - Kuva Copyright © Deborah Freeman - Creative Commons.

Harpyija (Harpia harpyja). - Suurin Amerikan kotkista on Etelä- ja Keski-Amerikan trooppisten alankojen sademetsien latvuskerroksissa elelevä harpyija. Harpyijanaaraat ovat keskimäärin 100 – 110 senttimetriä pitkiä, niiden siipiväli on 200 senttimetriä ja yleensä ne painavat noin 7,5 kilogrammaa.

Suuria kokoeroja

Haukkojen heimo on yksi suurimmista lintuheimoista ja siinä on hyvin erikokoisia lintuja. Sen pienimmän lajin, eteläamerikkalaisen pikkuhaukan paino on vain 80 - 100 grammaa, kun taas suurimmat korppikotkat painavat 8 - 12,5 kg, kuningasmerikotka ja harpyija 7 - 9 kiloa. Pääosa haukoista painaa 250 - 1 300 grammaa.

Pienimmillä lajeilla siipien kärkiväli jää alle 50 senttimetrin, mutta himalajankorppikotkalla se on yli kolme, partakorppikotkalla ja munkkikorppikotkalla 2,5 - 2,8 metriä.

Kylpemistä ja juomattomuutta

Haukkojen heimossa linnut kylpevät usein, mutta haaskansyöjiä lukuun ottamatta juovat tuskin koskaan.

Haarahaukka (Milvus migrans). - Haarahaukan pituus on noin 55 – 60 cm ja sen siipien kärkiväli on 135 – 155 cm. Naaras painaa noin 850 grammaa ja koiras 807 grammaa. Lajin ääni muistuttaa lokkien kirkunaa, myös värisevää "kui-i-i-i" ja joskus naukuvia ääniä. Suomessa haarahaukka on erittäin harvalukuinen pesimälaji pääosin Itä- ja Kaakkois-Suomessa. Venäjän Karjalassa kanta on vahvempi. Keväisin ja syksyisin nähdään maassamme joitain kymmeniä harhailijoita. - Kuva Copyright © Radovan Václav - Creative Commons.

Haukkojen ominaisuuksia

Haukoille tyypillisiä ominaisuuksia ovat koukkunokka, sierainaukkoja ympäröivä vahanahka, voimakkaat tarttumajalat ja naskalinterävät, käyrät kynnet. Nilkka on ohut ja pitkä suohaukoilla ja lintuhaukoilla, muilla lajeilla huomattavan vahva.

Haukoilla on leveät ja pitkät siivet, jotka sopivat hyvin haukkojen saalistaessaan harjoittamaan liitelyyn ja kaarteluun.

Melkein kaikkien lajien naaraat ovat haukoissa uroksia suurikokoisempia. Ne ovat myös koiraita himmeämpiä ja ruskehtavampia. Nuoret linnut saattavat poiketa hyvinkin paljon aikuisista.

Höyhenpuvun värit vaihtelevat päiväpetolinnuilla huomattavasti myös monen lajin sisällä, mutta sävyt ovat kuitenkin enimmäkseen ruskeita ja harmaita.

Tavallisesti koiras huolehtii yksin perheen ravinnonsaannista haudonnan ja valtaosaksi myös pesäpoikasaikana. Haukat saalistavat elävää riistaa ja syövät saaliinsa karvoineen, luineen ja kaikkineen.

Haukkojen äänet ovat yleensä soinnittomia, kirkuvia ja viheltäviä huutoja. Haukoilla on hyvä kuulo ja ihmiseen verrattuna 4 - 8 kertaa tarkempi näkö.

Tuulihaukka (Falco tinnunculus). Tuulihaukka ei kuulu päiväpetolintujen lahkoon eikä haukkojen heimoon, vaan jalohaukkalintujen (Falconiformes) lahkossa heimoon jalohaukat (Falconidae).

Istu ja odota

Monet petolinnut käyttävät saalistaessaan istu ja odota -taktiikkaa: lintu väijyy puun tai pylvään latvassa, kalliojyrkänteellä tai muulla tähystyspaikalla, kunnes sopiva saaliseläin tulee riittävän lähelle, jotta sen voisi saada nopealla syöksyllä kiinni.

Suuren osan päivää petolinnut lepäävät hyvällä näköalapaikallaan, josta ne voivat pitää ympäristöään silmällä.

Lento ja saalistus

Kaikki lajit pystyvät hyödyntämään nousevia ilmavirtauksia purjelentoonsa, jolloin ne näennäisesti ilman rasituksia voivat siirtyä pitkiäkin matkoja. Aktiivilennossa vuorottelee tavallisesti muutama voimakas siivenisku ja pitkä liito-osuus.

Haukat ovat erinomaisia lentäjiä. Liidellessään ja kaarrellessaan ne tähystelevät terävänäköisillä silmillään saalista. Saaliin havaitessaan ne syöksyvät sen kimppuun ja iskevät siihen käyrät, naskalinterävät kyntensä. Sitten ne raatelevat saaliseläimen - pikkkunisäkkään, sammakon, linnunpoikasen, matelijan - hengettömäksi koukkupäisellä nokallaan.

Normaalissa matkalennossaan (ei saalistuslennossa tai kaarrellessa) päiväpetolinnuille on tyypillistä viisi-kymmenen voimakasta siiveniskua ja sen jälkeen liito suorin siivin. Päiväpetolinnuissa piekana ja tuulihaukka harjoittavat lekuttelua, jolloin ne pysyttelevät ilmassa paikoillaan siipiään vinhasti iskemällä. Myös hiirihaukka saattaa ajoittain lekutella.

Haukat kuluttavat paljon aikaa kaarteluun elinpiirinsä yllä, mikä paitsi viilentää ruumista keskipäivän kuumuudessa, myös tiedottaa lajikumppaneille reviirin hallinnasta.

Jos saalista on niukasti, pienetkin haukat lentävät jopa kymmenen kilometrin päähän ja hanhikorppikotkat jopa yli sadan kilometrin päähän.

Haukat lentävät muuttomatkoillaan hyvin pitkiä matkoja. Mehiläishaukat ja arohiirihaukat lentävät yli 30 000 kilometrin matkan, Siperiasta eteläisimpään Afrikkaan. Pitkän matkan tekevät myös preeriahiirihaukat, Etelä-Alaskasta Pohjois-Argentiinaan.

Varpushaukka (Accipiter nisus).

Päiväpetolintujen äärimmäisen tarkka näkö - fovea ja horisontaalijuova

Päiväpetolintujen aisteista näkö on äärimmäisen kehittynyt, erityisesti liikkeen ne havaitsevat herkästi. Hiirihaukka tai kotka erottaa heinäsirkan yli sadan metrin, myyrän tai sisiliskon 400 metrin ja kaniinin ainakin kilometrin päästä.

Kaikista selkärankaisista eläimistä päiväpetolinnuilla on pinta-alaa kohden suurin määrä näkösoluja verkkokalvolla.

Hiirihaukalla on silmäkuopassa eli foveassa, silmän verkkokalvon herkimmässä osassa, miljoona valoherkkää solua neliömillimetrillä - toisin sanoen niitä on viisi kertaa tiheämmässä kuin ihmisen silmässä.

Monilla lintulajeilla silmän poikki kulkee horisontaalijuova, johon horisontti lankeaa, kun linnun pää on normaalissa asennossa. Haukoilla ja kotkilla tämän juovan yläpuolisessa verkkokalvossa on moninkertainen määrä näkösoluja, verrattuna juovan alapuoliseen osaan. Tämän vuoksi haukat ja kotkat joutuvat usein kallistelemaan päätään, niin että ne kykenevät näkemään kohteensa tällä silmän tarkemmalla osalla.

Binokulaarinen eli stereonäkö

Useimmilla linnuilla on monokulaarinen näkö, jolloin niiden kumpikin silmä luo oman, erillisen kuvansa ympäristöstä. Binokulaarisessa eli stereonäössä molemmat silmät muodostavat samasta kohteesta muodostuvan yhteiskuvan. Useilla lintulajeilla on suppea binokulaarinen näkökenttä aivan nokan ala- ja etupuolella. Monokulaarisen ja binokulaarisen näkökentän laajuus riippuu silmien sijainnista kallossa.

Useimmilla haukoilla, kotkilla ja pöllöillä on hyvä stereonäkö. Se on tyypillinen ominaisuus lintulajeille, jotka lentävät nopeasti, saalistavat taivaalta tai joutuvat lentäessään nopeasti väistelemään esteitä. Näillä lajeilla silmät ovat suuntautuneet eteenpäin. Siksi niiden kyky nähdä sivuilleen on puolestaan rajallisempi, verrattuna seillaisiin lajeihin, joilla silmät sijaitsevat pään sivuilla. Niistä lajeistahan monet, kuten sorsat ja tikat, omaavat näkökentän, jolla on päätä kääntämättä laajuutta täydet 360 astetta.

Mehiläishaukka (Pernis apivorus). - Mehiläishaukka on hivenen hiirihaukkaa kookkaampi, sen pituus on 52 – 60 cm, siipien kärkiväli 135 – 150 cm ja paino noin 440 – 1 000 grammaa. Mehiläishaukan pää on huomattavan pieni ja kapea, verrattaessa hiirihaukan päähän. Se pitää päätään käkimäisesti hieman koholla. Mehiläishaukan ääni on heleä, vaimea naukuva vihellys "pii-ly", hieman kirskuvampi kuin hiirihaukalla. Pääravintona ovat kimalaiset ja ampiaiset, niiden vahakennot, toukat, kotelot ja täysin kehittyneet yksilöt. Hyönteisten ollessa vähissä (keväällä) käyttää ravinnokseen myös lintujen munia ja poikasia. Syö myös sammakoita, hedelmiä ja marjoja. Tuo pesään poikasilleen ravinnoksi kimalaisten ja ampiaisten vahakennoja.

Mehiläishaukka on Suomen yleisimpiä päiväpetolintuja. Se pesii säännöllisesti Etelä-Suomesta aina Napapiirin korkeudelle. Kanta on runsaampi etelässä. Mehiläishaukkoja pesii Suomessa arviolta 3 000 – 4 000 paria, mutta 2000-luvun alussa laji on taantunut voimakkaasti. Mehiläishaukka viipyy vain lyhyen ajan vuodesta Suomessa. Talvehtimisalue on trooppisessa Afrikassa. - Kuva Copyright © Radovan Václav - Creative Commons.

Hiljaiseloa ja huimaa soidinlentoa

Päiväpetolinnut ovat tavallisesti melko hiljaisia. Useimmat pitävät ääntä vain pesimäkauden alussa, jolloin reviiri asutetaan.

Päiväpetolintujen lahkossa useimmilla lajeilla on päätähuimaava soidinlento, jolloin pari esiintyy näyttävästi ilmatilassa. Kevyempi koiras syöksyy naarasta kohti, joka voi heittäytyä ympäri selälleen, ottaakseen vastaan koiraan koivet ojossa ja kynnet auki.

Lähteet
Maailman luonto, Eläimet: Linnut - Weilin+Göös
Luonnossa, Linnut: Näkö - Weilin+Göös
Luontoportti
Wikipedia
Kotimaan luonto - WSOY
Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
BirdLife Suomi
Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
Koko maailman linnut - Helsinki Media
Koko perheen luonto-opas - Gummerus
Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat
Kodin suuri eläinkirja - Weilin+Göös
Suomen eläimet, Linnut - Weilin+Göös
Kiehtova eläinmaailma - Valitut Palat 1972