Viirukerttuli (Setophaga striata)
Kuvassa yllä kerttuleiden (Parulidae) heimoon lukeutuva, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa elävä viirukerttuli. Se on tavattu Suomessa yhden kerran, Utössä 23. lokakuuta 2008.
Harvinaisia lintuja Suomessa
Monen tavallisenkin lintuharrastajan toiveena on saada joskus kiikariinsa jokin Suomessa hieman harvinaisempikin lintulaji,
tai jopa suurharvinaisuus, jota täällä ei ole koskaan aiemmin nähty.
Jos uskoo nähneensä jonkin harvinaisuuden, on siitä syytä tehdä pikimmin ilmoitus Tiira-lintutietopalveluun.
Katso ohjeet ilmoitusten tekoon:
BirdLife: Harvinaisuushavaintojen ilmoittaminen.
Rubiinisatakieli, koiras. Koiraalla on rubiininpunainen kurkku. Joillain naaraillakin voi olla vähän
punaista kurkussa. - Kuva Copyright
© 57Andrew - Creative Commons.
Rubiinisatakieli (Calliope calliope)
Sieppojen (Muscicapidae) heimoon lukeutuva rubiinisatakieli on tavattu Suomessa kolmesti vuoden 2005 loppuun mennessä.
Linnun pituus on noin 14 cm, siipien kärkiväli 22,5–26 cm ja paino tavallisimmin 20–25 g.
Rubiinisatakielen esiintymisaluetta ovat Siperia ja muu Kauko-Itä. Se on hyvin harvinainen vierailija läntisessä Euroopassa ja myös Suomessa.
Valko-otsalepinkäinen. Koiraan värit ovat musta, valkoinen ja oranssi. Naaras on haaleampi versio koiraasta, ruskeine ja harmaine sävyineen. - Kuva Copyright
© Len Worthington - Creative Commons.
Valko-otsalepinkäinen (Lanius nubicus)
Lepinkäisten (Laniidae) heimoon lukeutuva valko-otsalepinkäinen on tavattu Suomessa yhden kerran.
Valko-otsalepinkäisen pituus on 17–18,5 cm ja paino 50–70 g.
Lajin esiintymisaluetta ovat Kaakkois-Eurooppa ja Etu-Aasia.
Nokitasku, koiras. Koiras on tumma, naaras puolestaan ruskea. - Kuva Copyright
© Imran Shah - Creative Commons.
Nokitasku (Saxicola caprata)
Sieppojen (Muscicapidae) heimoon lukeutuva nokitasku on tavattu Suomessa yhden kerran.
Linnun pituus on noin 13,5 cm, siipien kärkiväli 21–23 cm ja paino 12–26 g, tavallisesti 15–17 g.
Nokitaskun esiintymisaluetta ovat Etelä- ja Keski-Aasia, Iran, Pakistan, Intia, Filippiinit, Indonesia ja Uusi-Guinea.
Ruostepyrstö. Sukupuolet ovat samanvärisiä ja -kokoisia. Ruostepyrstön pitkä pyrstö on ruosteenpunainen, ja sen ollessa levitettynä kärjessä näkyy mustavalkoinen kuvio. - Kuva Copyright
© yusufyi - Creative Commons.
Ruostepyrstö (Cercotrichas galactotes)
Sieppojen (Muscicapidae) heimoon lukeutuva ruostepyrstö on tavattu Suomessa kaksi kertaa, 27.5.1995 Pyhtäällä ja 8.7.2016 Raumalla.
Ruostepyrstön pituus on 15–17 cm ja paino 20–25 g. Se on satakielen kokoinen mutta vaaleampi.
Lajin pesimäalue ulottuu Espanjasta ja Pohjois-Afrikasta Pakistaniin ja Kazakstaniin.
Pensasvarpunen.
Pensasvarpunen (Passer hispaniolensis)
Varpusten heimoon (Passeridae) lukeutuva pensasvarpunen on tavattu Suomessa vain kerran, 1.5.1996 Hangon Tvärminnessä.
Linnun pituus on 14–16 cm ja paino 24–32 g. Muistuttaa suuresti tavallista varpusta.
Pensasvarpusen lisääntymisalue ulottuu Espanjasta ja Luoteis-Afrikasta Välimeren rantamia pitkin Turkkiin, Iraniin, Afganistaniin ja Kazakstaniin.
Sinirastas, koiras. Koiras on helppo tunnistaa tummansinisestä puvusta. Naaras
on ruskea, alapuolelta tummaraitainen. - Kuva Copyright
© Hari K Patibanda - Creative Commons.
Sinirastas (Monticola solitarius)
Sinirastas ei nimestään huolimatta kuulu rastaisiin, vaan se lukeutuu sieppojen (Muscicapidae) heimoon.
Se on tavattu Suomessa kahdesti: 2.–3.6.1995 Kemijärvellä ja 5.4.1997 Rääkkylässä. Linnun pituus on 21–23 cm ja paino 37–54 g.
Lajin nokka on huomiota herättävän pitkä.
Sinirastaan esiintymisaluetta ovat Etelä-Euroopan, Pohjois-Afrikan, Lähi-idän ja Keski-Aasian vuoristot aina Japaniin sekä Malesiaan ja Sumatralle saakka.
Kivikkorastas, koiras. Juhlapukuisella koiraalla on siniharmaa pää, niska ja kaula, sekä ruosteenpunainen alapuoli. Naaras, nuori ja peruspukuinen koiras ovat saman näköisiä,
ruskehtavia ja poikittaisjuovaisia. Pyrstö on melko lyhyt ja punertava. - Kuva Copyright
© Imran Shah - Creative Commons.
Kivikkorastas (Monticola saxatilis)
Kivikkorastas ei nimestään huolimatta kuulu rastaisiin, vaan se lukeutuu sieppojen (Muscicapidae) heimoon.
Laji on tavattu Suomessa toistaiseksi neljästi: 21.10.-3.11.1991 Hailuodossa, 28.7-3.9.1992 Pyhäjärvellä, 26.-27.6.1994 Turussa ja 10.6.2002 Pirkkalassa.
Linnun pituus on 17–20 cm ja paino 42–65 g.
Kivikkorastaan esiintymisaluetta ovat Etelä- ja Keski-Eurooppa, paikoin Pohjois-Afrikka ja Lähi-itä sekä Keski-Aasia Kiinaan saakka.
Punapäälepinkäinen. Valkea alapuoli, musta yläpuoli, siinä valkeat hartia- ja siipilaikut, valkea yläperä
sekä silmiinpistävän punaruskea päälaki ja niska.
Punapäälepinkäinen (Lanius senator)
Lepinkäisten (Laniidae) heimoon lukeutuva punapäälepinkäinen on Suomessa satunnainen harhailija, joka on nähty maassamme
muutamia kymmeniä kertoja.
Lajin esiintymisalue alkaa Keski-Euroopasta ja jatkuu Välimeren rannikoiden maihin ja Lähi-itään.
Lähteet
*BirdLife Suomi
*Wikipedia
*Colin Harrison ja Alan Greensmith: Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Maastokäsikirja, Euroopan lintuopas - Weilin+Göös
Korpirastas (Catharus ustulatus)
Rastaiden (Turdidae) heimoon lukeutuva korpirastas pesii Pohjois-Amerikassa ja talvehtii Keski- ja Etelä-Amerikassa.
Se on tavattu Suomessa kahdesti: 19.10.1974 Lemlandin Lågskärillä ja 1.11.1981 Dragsfjärdin Vänössä. Syynä tänne ilmaantumiseen
on harhautuminen muuttomatkalla yli Atlantin.