Giacomo Casanova (1725 - 1798)
Venetsialaissyntyinen Giacomo Casanova oli italialainen kirjailija ja seikkailija, upseeri, viulisti, vakooja, diplomaatti ja naistenmies.
Hän oli syntyisin venetsialaisesta näyttelijäperheestä, komeljanttari-näyttelijän ja laulajattaren poika. Hän oli myös aatelinen, pappi, uhkapeluri, silmänkääntäjä,
synnynnäinen huijari, tarpeen mukaan vaikka mitä - myös synnynnäinen hurmuri ja naistenlumooja.
Erityisesti Casanova
muistetaan lukemattomista naissuhteistaan ja häntä pidetäänkin kaikista rakastajista täydellisimpänä, viettelijöistä kuuluisimpana, jollaisesta kaikki
naiset himosta väristen, valmiina välittömästi antautumaan haaveilevat. Casanovahan ei itse katsonut mitenkään toimivansa väärin,
eikä hän pitänyt itseään hyväksikäyttäjänä, vaan hän katsoi tekevänsä naisille
palveluksen.
Muutenkaan, Casanova ei katsonut itse koskaan huijaavansa naisia. Hänen mielestään
miesten ja naisten välisissä rakkaussuhteissa molemmat osapuolet huijaavat aina toisiaan ja aina,
kun peliin sekoittuu rakkautta, molemmat osapuolet tulevat petetyiksi.
Ensirakkaudet - suloinen Angela ja portinvartijan tytär Lucia
Casanova rakastui ensimmäisen kerran lapsuudessaan erääseen, ikäiseensä tavattoman suloiseen Angelaan. Täydellisessä hyveellisyydessään
Angela oli kuitenkin torjuva, eikä Casanova vielä kyennyt murtamaan tämän tytön vastarintaa. Hieman myöhemmin hän rakastui portinvartijan tyttäreen,
neljätoistavuotiaaseen Luciaan, joka suorastaan murskasi hänen sydämensä.
Lucia oli Casanovan mielestä maailman ihastuttavin näky. Hänen marmorinvalkea ihonsa, hiilenmusta tukkansa, hänen tuliset ja lapsellisen viattomat silmänsä,
hänen pukunsa, joka ei ollut muuta kuin paita ja lyhyt alushame, jonka alta näkyivät hyvin muodostuneet sääret ja mitä sievin jalka -
kaikki tuo juorusi Casanovalle tytön olevan mitä harvinaisin ja täydellisin kaunotar.
Lucia sai Casanovan pelkällä näyttäytymisellään "kärsimään kaikkia helvetin tuskia, valvomaan yöt ja maistamaan mitä suloisinta nautintoa".
Kymmenen tai kaksitoista päivää tätä vaarallista ja suloista leikkiä kestettyään Casanova tiesi, että hänen oli joko tehtävä loppu kaikesta,
tai hän syyllistyisi rikokseen.
Heittelehtimistä kuilun partaalla
Ylevässä jaloudessaan Casanovan oli pyydettävä Lucialta, että tämä ei enää näyttäytyisi hänelle, koska "hän ei kestänyt sitä piinaa ja kärsimystä,
jonka tytön näkeminenkin jo aiheutti". Lucian kanssa Casanova ei päässyt suudelmia pidemmälle, jotka tosin jatkuivat
pimeydessä vuoteen kätköissä tuntikausien ajan.
Ja kun Lucia lähti, Casanova "heittelehti
huumauksen ja pelon välillä ja tarvitsi yliluonnollisia voimia, jottei olisi syöksynyt syvyyteen".
Orvot sisarukset Nanetta ja Marton
Poikuutensa Casanova menetti 16-vuotiaana ja tällöin olivat rakastelussa mukana aloitteellisiksi mainitut, teini-ikäiset, orvot sisarukset,
Nanetta ja Marton. Miten kaikki kävikään näiden kahden sisaruksen kanssa, siitä Casanova itse
kertoo muistelmissaan näin:
"Pian hänen luontonsa sopeutui minun ponnisteluihini ja pääsin maaliini, eikä täydellinen menestys jättänyt
minkäänlaista epäilyn sijaa että tämä oli esikoisteos, jolle, kenties vanhojen ennakkoluulojen takia,
pannaan niin suurta painoa. Kokeiltuani ihastuneena nautintoa, jota nyt olin saanut
maistella oikein perusteellisesti, vetäydyin varovaisesti kaunokaiseni viereltä, antaakseni toiselle
sisarelle todisteen tulisesta hehkustani."
Sisarukset olivat tämän jälkeen hyvin onnellisia ja heidän ainut vaateensa oli, että Casanovan olisi oltava heille uskollinen.
Casanova lupasi olla suloisille enkeleilleen uskollinen kuolemaansa asti.
Casanovan luonteenpiirteitä
Casanovassa yhdistyivät harvinaisella ja rikkaalla tavalla lukuisat, varsin vastakohtaisetkin luonteenpiirteet.
Hän oli yhtä aikaa valheellinen, kiero, kyyninen, omapäinen, turhamainen, itsensä kehuskelija, tuulentupien rakentelija ja nautinnonhaluinen -
mutta samaan aikaan hän tarkkaili ympäristöään tutkijan ja tiedemiehen lailla, huomioi äärimmäisen herkästi toisen ihmisen, ollen hyväntahtoinen ja melko lapsellinenkin.
Vaikka Casanova oli täydellisen moraaliton, niin samaan aikaan hän oli myös rehellinen, hyvän ja pahan tarkasti toisistaan
erottava kristitty. Hän oli oman aikansa, hienohenkisen ja juonittelevan 1700-luvun lapsi.
Casanovan oppiarvoja ja ammatteja
Casanovasta piti tulla alun alkaen pappi. Tästä hankkeestaan hän joutui kuitenkin luopumaan, sillä ennen toista saarnaansa
hän sortui juomaan niin paljon viiniä, että putosi saarnastuolista. Siitä paikasta hän lähti elämänsä ensimmäiselle pakomatkalle,
jonka jälkeen hänen koko elämänsä oli yhtä toinen toistaan seuraavaa pakomatkojen saattoa.
Casanova opiskeli monipuolisesti - lakia, filosofiaa, matematiikkaa ja kieliä. Hän puhui sujuvasti kahdeksaa kieltä.
Laaja koulupohja mahdollisti sen, että Casanova tarpeiden mukaan kykeni sulavasti siirtyilemään ammateista toisiin.
Hän elätti itseään diplomaattisena asiamiehenä, väärinpelaajana, alkemistina, viulunsoittajana, poliisivakoojana, arpajaisten johtajana, historioitsijana,
kirjailijana, kotikaupunkinsa oikeustohtorina, Rooman kardinaalisihteerinä, venetsialaisjoukkojen upseerina, Ranskan
kuninkaan neuvonantajana, inkvisition salaisena agenttina - ja lukemattomissa
muissa tehtävissä. Harkitsipa Casanova joskus, kun elämä näytti ikävämpiä puoliaan, masentuneena munkiksikin ryhtymistä.
Saadakseen uskottavuutta ja kunniakkuutta, Casanovan oli oltava aatelinen, joka oli myös
hienon elämän perusedellytys. Koska hän ei sitä kuitenkaan syntyperältään ollut, hän yritteliäänä miehenä hankki aateluuden
mahdollisimman yksinkertaisella tavalla, ottamalla sukunimekseen de Seingalt. Tämän jälkeen oli helppoa hankkia
vaakunakilvet ja kehitellä sukupuut ritariesi-isistä. Aatelisena Casanovan nimi on Jacques Casanova de Seingalt.
Matkustelua ja hyvin värikästä elämää
Casanova vietti hyvin liikkuvaista elämää ja matkusteli laajasti ympäri Eurooppaa, käyden Turkinkin puolella. Matkoillaan hän kohtasi, lukemattomien
naisten ohella, myös oman aikansa suurmiehiä. Casanova oli myös hyvin tiedonhaluinen. Hän kävi tapaamassa mm. Voltairea, joka Casanovan
mielestä "oli muuten vähän liian puhelias". Casanovan ystäväpiiriin kuuluivat myös keisarinna, Katariina II, madame Pompadour
ja Gagliostro.
Casanova joutui matkatessaan usein liikkumaan valepuvussa. Hän herätti Euroopan ylhäisöpiireissä laajasti ihastusta, eräitä
petettyjä aviomiehiä lukuun ottamatta.
Casanovan matkoilla skandaalit, tappelut, uroteot ja kaksintaistelut seurasivat toinen toistaan. Välillä hänet vangittiinkin noituuden harjoittamisesta
ja heitettiin Venetsian pelättyihin lyijykammioihin. Näistä kammioista, joista pakenemisen piti olla mahdotonta, Casanova pakeni
vuonna 1755 Pariisiin. Hänen uhkarohkea pakonsa Venetsian dogen palatsin pelätystä lyijykamarista herätti laajaa huomiota
kaikkialla Euroopassa.
Pariisissa Casanova pääsi suhteillaan arpajaisten johtajaksi. Pariisissa onnikin oli välillä suosiollinen ja Casanova onnistui keräämään
suuromaisuuden.
Rahansa hän aina sitä saadessaan tuhlasi poikkeuksetta naisiin, viiniin ja hyviin ystäviin. Hän oli aina hyvin huolettoman
avokätinen ja menetti kaiken, mutta osasi kääntää tämänkin voitokseen ja totesi elämänsä lopulla:
"Minulla ei ole yhtään rahaa jäljellä.
Niinpä petokseni eivät ole minua rikastuttaneet. Sen takia ne lienee katsottava luvallisiksi".
Rakastajattaret
Rakkausseikkailuja Casanovalla oli noin runsaan 200 naisen kanssa. Näiden naisten joukossa oli aatelisvaimoja ja nunniakin, mutta myös
kurtisaaneja eli ilotyttöjä. Useimmissa tapauksissa naiset käyttivät monin tavoin hyväkseen Casanovan anteliaisuutta ja puhdistivat tämän rahoistaan.
Casanovan todelliseksi, elämänsä suureksi rakkaudeksi on mainittu eräs Henriette, joka oli todennäköisesti Adelaide de Gueidan.
Henriette käytti Casanovaa hyväkseen ja vain huvitteli tämän kustannuksella.
Vanhuus ja muistelmat
Vuodesta 1785 alkaen Casanova työskenteli kreivi Josef Waldsteinin kirjastonhoitajana Duxin linnassa, jossa hän vuonna 1790
aloitti muistelmiensa kirjoittamisen.
Valtavan laajan ja yksityiskohtaisen elämäkertansa lähes 4 000:lla sivulla Casanova piirtää tarkan kuvan aikansa poliittisesta
ja yhteiskunnallisesta elämästä. Luonnollisesti hän kertoo myös rakkausseikkailuistaan, vaikkakin ne muodostavat suhteellisen vähäisen
osan hänen teoksestaan. Näistä kuitenkin varsin eroottissävyisistä muistelmista osa on suomennettu.
Historiantutkijoiden mukaan Casanovan muistelmat ovat oman aikakautensa ansiokkainta kuvausta.
Onhan niissä kirjoittajansa luonteen mukaisesti myös Munchausenin tapaan isottelevia valheitakin.
Historioitsija Erik Lönnroth on arvionut Casanovan muistelmia ja kirjoittanut niistä:
"Lukija saa lähinnä
vaikutelman, että Casanovan salaisuus oli hänen parantumaton naiviutensa, joka salli hänen sokeasti ja täydellisesti
rakastua jokaiseen naiseen, jonka kanssa hän joutui kahdenkesken. Varmaan hänen eroottisella vetovoimallaan
oli jotakin yhteistä lahkolaissaarnaajan käännyttämiskyvyn kanssa".
Lönnrothin viittauksesta lahkolaissaarnaajiin tulee eittämättä helposti mieleen Rasputin, varsinainen lahkolaismunkki,
jonka seurassa naiset myös tuntuivat tyystin menettäneen oman tahtonsa.
Teeskentelemättä Casanova myöntää elämäkerrassaan, että "hänen elämänsä päätarkoitus oli aistillisten
nautintojen harjoittaminen". Vaikka Casanova kohtasikin elämässään lukemattomia, toinen toistaan kauniimpia naisia,
niin hän kohtasi mielellään myös rumia naisia, joita hänellä oli aikaa opastaakin seuraavasti:
"Naisten on joka tapauksessa
täysi syy kiinnittää paljon huomiota kasvojensa ja vaatteittensa hoitoon sekä käytökseensä, sillä
vain tällä tavoin he voivat herättää mielenkiintoa niissä, joille luonto ei ole suonut
etua syntyä sokeaksi. Ja kuten ihminen, joka on lukenut monta kirjaa, alati haluaa lukea lisää,
vaikka ne sattuisivat olemaan huonojakin, niin mies, joka on kerran tuntenut monta kaunista naista,
on lopulta utelias myös rumien suhteen, kunhan ne ovat hänelle ennestään tuntemattomia".
© tiedonportailla.fi